Irtipäästämisen taito

Työstä palautumiseen ja stressin ehkäisyyn kuuluu riittävä ja säännöllinen työasioista irtautuminen. Etenkin asiantuntijatyössä se tuntuu olevan vaikeaa.  Miten jättää työhuolet työpaikalle? Mitä jos työt seuraavat kotiin ja sähköposti laulaa iltaisin?

Hyvinvoinnista puhutaan mediassa paljon ja liikunnan, ravinnon ja unen pyhän kombinaation tietää jo jokainen. Silti voimme huonommin kuin koskaan. Yhä useampi tuskailee ja ahdistuu työasioiden pyöriessä päässä viikonloppuisinkin. Stressaavien ajatuksien kehässä ei lohduta, että tuntee sähköpostin sulkemissäännöt tai uusimmat ajanhallintakikat

Ihminen ei ehdi palautua työn rasituksista, jos hän on sidottu tehtäviinsä vuorokaudet läpeensä. Etenkin henkisesti raskas työ ja työelämän muutostilanteet kuormittavat, mutta myös innostava ja kiinnostava työ tarvitsee palautumista.  Pitkittynyt stressi aiheuttaa uupumusta ja uupumuksen suo on syvä, sen jokainen siihen uponnut tietää.

Stressaantuneena mielemme ja ajattelumme kapenee

Pään täyttävät huolet ja ongelmat, emmekä näe ratkaisuja, vaikka ne olisivat nenän edessä. Itseasiassa stressaantuneena luulemme, ettei ratkaisuja ole, sillä ajattelemme vain ongelmaa.

Moni luulee, että stressiä ja huonoa oloa pitää vain sietää. Jokaisella on kuitenkin aina mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseen. Ensimmäinen askel on oman stressioireensa tunnistaminen ja niihin reagoiminen. Jos työpostiin ei malta olla vastaamatta illalla, on sekin jo hälytyssignaali.

Palautuminen edellyttää jonkin muun asian kuin työn tekemistä. Palautumishetkiä tarvitaan pitkin työviikkoa ja keskelle työpäivää. Tähän voi riittää jo kolmen minuutin rupattelu työkaverin kanssa ovensuussa tai tietoisesti valittu iloinen lounasseura. Työpäivän jälkeen tehokkaasti palauttaa ihan muiden asioiden tekeminen sekä erilaisten taitojen käyttäminen.

Kun palaudumme ja rentoudumme, mielemme tyyntyy ja stressihormonin pituisuus veressämme alenee. Tämän fyysisen ja psyykkisen reaktion myötä ajatukset alkavat kirkastua. Siksi niin usein esimerkiksi kävelylenkillä keksimme ihan yllättäen keinot pitkään mieltä vaivanneeseen asiaan.

Mitä tehdä, jos pään täyttävät vain huoliajatukset?

Tässä kolme vinkkiä, aloita vaikka näistä:

  1. Palauta elimistösi lepotilaan rauhoittumalla kirjan ääressä, katsomalla telkkaria tai käymällä happihyppelyllä. Myös hieronta, lämmin kylpy, lemmikin silittely ja halailu rentouttavat.
  2. Kehon keinoja palautumiseen on rankka fyysinen harjoitus. Etenkin turhaumia tai jännityksiä on helppo purkaa fyysisesti. Tanssi, jumppaa tai mene kuntosalille. Kuuntele täysillä mielimusiikkiasi.
  3. Pidä joka päivä hetki, joka on vain itseäsi varten. Tämä hetki on tila, jossa et suorita mitään tai pyri saada mitään aikaiseksi. Tehtävänäsi on vain olla, vaikka vain muutaman minuutin ajan.

Rentoa syyskuun alkua
Petra