Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä 54-vuotias työnhakija, joka pettyneenä kertoi hakeneensa lähes puolensataa työpaikkaa tuloksetta.
“Millaisia asioita meidän viiskymppisten naisten pitäisi tuoda hakemuksissaan esiin”, hän pohdiskeli. 

Samana päivänä olin ohjannut 53-vuotiasta naista, joka oli käynyt muutamaa päivää aiemmin työhaastattelussa ja menossa seuraavaan. Mietitytti, kumpi olisi itselle sopivampi valinta. 

Kahden samanikäisen naisen kokemus oli siis hyvin erilainen, ja kumpikin yhtä totta.

Yli viisikymppisten työnhakijoiden haasteista saa lukea mediasta säännöllisesti. Työnhaun mahdottomuus, ikäsyrjintä, kelpaattomuus, ovat tarinoita, jotka lannistavat ja latistavat. Kannattaako edes yrittää? Kun mielessä on oman tilanteen mahdottomuus, alkaa vaihtoehdot olemaan vähissä. Hyvän hakemuksen kirjoittaminen toivottomuudesta käsin on – no, toivotonta.

Haasteita ei voi ohittaa, mutta yhtä tärkeitä ja myös todellisia ovat onnistumiset.  

Uravalmentajana luotsasin viime vuonna useita +50 -vuotiaita, joiden joukossa oli myös monia onnistujia.  Työnhaun tekniikkaa suurempi kysymys onkin, miten säilyttää myönteisyytensä ja voimavaransa pitkittyneessä työnhaussa? 

Keräsin alle kuusi vinkkiä, jotka olen käytännössä havainnut toimivaksi. Suurin osa niistä liittyy mielen hallintaan. Toivottavasti näistä on apua myös sinulle, olet sitten minkä ikäinen tahansa. 


1. Kiinnitä huomiota mihin kiinnität huomiota

Työnhakuun liittyy haasteita, mutta työllistyminen ei ole mahdotonta minkään ikäiselle. Toivottomuus vie energiaa ja johtaa näköalattomuuteen, toivo antaa energiaa, avaa ovia ja tuo mahdollisuuksia. ❤ Ajattele enemmän sitä, että joka päivä joku työllistyy. Tälläkin hetkellä Suomessa on 2 570 000 ihmistä sorvin ääressä.

2. Hae vertaistukea

Työnhaku on turhauttavaa yksin, joten verkostoidu muiden työnhakijoiden kanssa ja hae vertaistukea. Ryhmässä voi jakaa pettymyksiä ja saada uskoa toisen onnistumisesta.

Myös tutkitusti työnhaun vertaisryhmissä on saatu todella hyviä tuloksia. Korkeastikoulutetuille työnhakijoille on tarjolla myös hankerahalla toimivia työnhakuryhmiä, joihin voi hakea mukaan. Pääkaupunkiseudulta löytyy Työnhakuveturi, Turusta Urapurje, Tampereelta Uratehdas ja Oulusta Urasampo. Lisäksi ovat lukuisat sosiaalisen median ryhmät,  kuten esimerkiksi  Ompeluseura.

Mikset voisi kerätä myös omaa ryhmää, tai kartoittaa verkostoistasi ihmisiä, joiden kanssa voisit sparrailla työnhausta?

3. Valitse laadukasta seuraa

Valitse myönteistä, kannustavaa seuraa, joka uskoo sinuun ja mahdollisuuksiisi. Kyynisyys latistaa ja negatiivisuus tarttuu. Yksikin laadukas suhde on parempi kuin kymmenen huonoa. Tämä sama pätee myös sosiaalisessa mediassa, valitse ryhmäsi johon haluat kuulua. 

4. Huomaa onnistumiset

Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on äärettömän tärkeää kokea onnistumista. Se luo valoa tilanteeseen ja tuo tunteen siitä, että sinä hallitset omaa elämääsi sen sijaan, että ajelehdit ajopuuna.

Työnhaussa onnistumista voi olla monenlaista, jo paljon ennen kuin pääsee työhaastatteluun tai saa työpaikan. Mieti, mitkä ovat sinun mittarisi onnistumiselle? Aseta pieniä tavoitteita joka päivälle. Esimerkiksi: tänään tutustun x yrityksen verkkosivuihin ja selvitän sopivan yhteyshenkilön.  

Pohdi joka päivä yksi pieni asia, jossa olet onnistunut ja anna itsellesi tunnustusta. Silloin tiedät, että koko ajan teet asioita, jotka vievät sinua kohti tavoitettasi.
 

5. Ajattele osaamisesi hyötyinä

Kiinnitä työnhakuasiakirjoissa huomiota siihen, että kerrot mitä osaamista sinulla on ja miten työnantaja hyötyy siitä. Tämä on se mikä työnantajaa kiinnostaa. Mieletön osaaminen ja vahva kokemus ovat plus viisikymppisen valtteja, mutta ne pitää myös muistaa tuoda esiin!

Kerro siis, missä sinä olet hyvä? Missä olet onnistunut? Mistä olet saanut kiitosta? Mitä työnantaja saa, kun saa sinut? Älä oleta, että rekrytoija jaksaa lukea rivien välit ja tehdä tulkintoja. Pelaa varman päälle, ja kerro hänelle mahdollisimman suoraan osaamisesi hyötyinä. 

6. Analysoi työnhakua

Pidä kirjaa paikoista, jonne olet hakenut. Seuraa sitä mitä teet, ja analysoi mikä toimii ja mikä ei toimi. Jos olet kirjoittanut 20 hakemusta, etkä olet päässyt haastatteluun, niin jossain on vika. Joko olet hakenut vääriä paikkoja tai  et ole osannut kertoa osaamisestasi.  Soita työnantajalle ja varmista, miksi et saanut kutsua jatkoon. 

Hurjasti tsemppiä ja onnistumisia kaikille työnhakijoille ikään katsomatta
Petra